Pyhiinvaellukset Pyhiin, pyhille paikoille, pyhäinjäännöksille ja ikoneille
Pyhiinvaellus on matkailun vanhin muoto. Alkukristillisellä ajalla matkattiin katakombeihin kunnioittamaan pyhiä. Ja vaikka matkailu on sittemmin muuttunut, niin pyhiinvaellusmatkat ovat säilyttäneet alkuperäisen tarkoituksensa: se on vaellus pyhille paikoille rukoilemaan, hiljentymään ja pyhittymään.
Pyhiinvaellukset ovat aina olleet kiinteä osa ortodoksien elämää. Karjalassa oli tapana tehdä kerran vuodessa pyhiinvaellus Laatokan Valamoon. Ja matkaa tehtiin tuohon aikaan pitkään; kävellen tai hevosella. Matkan aikana ehdittiin valmistautua kohtaamaan pyhät. Tänä päivänä matkanteko on nopeaa ja aina ei ennätä valmistautua kohtaamaan pyhät perillä. Mutta pyhiinvaelluksella kiire pysäyettään ja keskitytään tarkastelemaan omaa elämää rauhallisemmasta näkökulmasta.
Pyhiinvaellusmatkoilla on joko Suomesta mukana pappi tai perillä tulee ryhmän mukaan hengellinen matkanjohtaja, jonka puoleen voi kääntyä matkan aikana ja joka tarvittaessa ottaa synnintunnustukselle.

In English